10/04/2016

Uutuuksia

Viime vuonna joulukorttien teko meni niin viime hetkeen, että tänä vuonna ajattelin hyvissä ajoin valmistautua joulusesonkiin. Viime vuoden vahvojen värien jälkeen täksi vuodeksi mieleni teki pastellisävyjä. Hmm ja slurp, jostain kumman syystä syystä herkuttelu aiheena kiinnosti...

Vasemalta ylhäältä: Joulukiire, Jäätanssi, Suklaista joulua! ja Herkullista joulua!

Leikkaa & kokoa -korttisarja sai myös oman joulukorttinsa. Milloinkas muuten kuin Jouluaattona kuusi saa herkät lasipallot koristeekseen. Kortin koko on A5 ja sen voi lähettää sellaisenaan tai taittaa keskeltä 2-osaiseksi ja laittaa kirjekuoreen. Takana ohjeet kokamiseen. Ei vaadi liimaa.


Useaan otteeseen olen saanut kuulla että olisipa tuotteissani enemmän pojille sopivampia ja näistä toiveista syntyi Viidakko -tuoteperhe: Paperiteatteri ja 3 korttia. Paperiteatteri toimii samalla periaatteella kuin aikaisemmatkin. Kolmelta A4-arkilta löytyvät kaikki viidakon osat: 3-osainen viidakko, norsu, apina, tiikerinpentu, 2 papukaijaa sekä pensas ja palmu. Ohjeet kokoamiseen löytyvät pakkauksen toiselta puolelta eikä kokoaminen vaadi liimaa.

Vasemmalta: Hengaillaan!, Pieniä ja suuria ihmeitä sekä Tutkimusmatkalla
Ommellen


Lisäksi suositusta Ommellen -julisteesta teetin mustavalkoisia kortteja.  Kaikki tuotteet on painettu Tampereella 300 grammaiselle ympäristöystävälliselle paperille. 

Tämän viikon sunnuntaina 9.10 minut ja tuotteeni voit bongata Tampereen Pakkahuoneella järjestettävistä Lastenvaatekarnevaaleilta klo 10-16.00! Tulkaas moikkaan!